5.27.2007
En edes muista milloin viimeksi kirjoitin...
Eli olen tässä nukkunut jonkin aikaa. Periaatteessa mikä on nyt ajankohtaista, niin jätin yliopiston kesken ja keskityn pääsykokeisiin Helsinkiin ja Tampereelle, oikeisiin yliopistoihin. Saa höylääminen jäädä.
Tässä välissä otin vähän eroa arkeen, eli kävin Saksassa IUSYn Equally Diverse -seminaarissa, Demarinuorten puolesta keskustelemassa vähemmistöjen tilasta maailmalla. Tästä kerron myöhemmin. Samalla siskoni palasi Unkarista, joten tuo linkki tuolla yhdistää nyt täyteen päiväkirjaan sieltä. Itse kerron seminaarista kohta, tai vaikka itse asiassa voisin iskeä täyden raportin tänne, eihän tätä kukaan lue, eikä se mikään salaisuus ole. Olen sitä kuitenkin jo jonkin aikaa kirjoitellut.
Samalla haluan avautua Tampereen paikallisliikenteen tilasta, kaupungin edesottamuksista, valtion toiminnasta niin koulutuspolitiikassa kuin liikennejärjestelyissä ja luontoasioissa. Mutta se jääköön huomiseksi, ellen tänään innostu. Vaikea vain innostua tällä hetkellä yhtään mistään, olen nimittäin aika stressin uuvuttama. Yleensä olen rauhallinen, mutta tänään pelkät ongelmat Bloggerin kanssa saivat minut iskemään näppäimistöllä näyttöruutua. Samalla olen valittanut koko päivän, mainoksista, tv-ohjelmista, kulutushysteriasta, julkisesta liikenteestä, neoliberalistisesta markkinataloudesta, kirkon ja valtion suhteesta, armeijasta, mistä vain.
Tosiasia on, että kalenterini on tällä hetkellä erittäin täynnä, sillä olen joutunut sullomaan monia asioita ennen armeijaan lähtöä, joka onkin sitten 8.6 tänä kesänä. Että palveluksestani kirjoitan sitten viikonloppulomilla, toivottavasti se kiinnostaa ketään, heh. Niin aivan, rahat loppu, ja tekemistä joka päivälle, vihaan työtäni. Olen alkanut tässä toivoa että sitä joskus löytäisi työn jossa saa ajatella edes vähän. Eräs tuttu tässä mainitsi aiemmin, että sellainen työ jossa ei tarvitse ajatella on paras mahdollinen ja helppo. No itse keräilin roskia ja leikkasin ruohoa 2 viikkoa tuossa, ja kyllä sen jälkeen teki mieli repiä jalat irti ettei enää tarvitsisi, mutta ymmärtäähän sen, ettei opiskelija saa oikeaa työtä, vain sellaista mitä kuka tahansa pystyy tekemään. Ja kuitenkin, minua odottaa 6kk pesti tekemässä työtä jolla on tarkoitus vaan ei merkitystä, eli sitten täytyykin sulkea kaikki ajatustoiminta pitkäksi aikaa, ja pelkään että minusta tulee aivokuollut kun istun rautatanko kädessä paskat housussa keskellä metsää ja tuijotan oravia.
Sitten vielä pääsykokeet viikon kulutta. Ah ja voih. toivotaan että menee hyvin, pääsisi sitten pois tästä helvetin loukosta jota jotkut sanovat kämpäksi, ei se ainakaan koti ole. ei saatana, haiseva kämppä, lapsia kämppiksinä joista yksi juuri ripusti natsilipun olohuoneen seinälle. Onneksi se on nyt kadonnut, hetken ei kehdannut edes kavereita kutsua sisälle. Mutta ei siinä. Kun armeija loppuu , ei kädessä ole mitään, ja vuokra puskee päälle. Eli täytyy säästää kaikki päivärahat, ja löytää töitä heti kun armeija loppuu, tai muuten ollaan kusessa.
No onhan tässä vielä ihmissuhde asioita päällä, mutta ei varmaankaan ole oikein toiselle osapuolelle täällä niitä selvitellä, että yritän nyt oman pääni selvittää. Mutta huvittava juttu, yleensä on helppoa etc, mutta yhtäkkiä olen raivon partaalla päivästä toiseen. Ja stressin mukana tulee vielä outoja kramppikohtauksia kun olen nukkumassa. Heräilen sen 2-3 kertaa yössä siihen etä jokin ruumiinosa kramppaa pirun kovaa. Yksi yö tuossa koko kroppa kramppasi, ja sattui niin paljon että piti hypätä alas sängyltä. Rikoin siinä varpaani ja onnuin 4 päivää. Sitten viilsin päivällä sormeni auki sipulia kuoriessa, ja en ole voinut soittaa 2 viikkoon kitaraa. Nyt tuli kuitenkin tomieksianto tutulta Bulgariasta, eli soitan kitararaidat hänen levylleen. Siinä onkin sitten kuuntelemista, kunhan se on valmis. Mutta äin äkkiseltään. Jos jotain jäi, ehkä niin on parempi, jatkoa seuraa, uskokaa pois!
Tässä välissä otin vähän eroa arkeen, eli kävin Saksassa IUSYn Equally Diverse -seminaarissa, Demarinuorten puolesta keskustelemassa vähemmistöjen tilasta maailmalla. Tästä kerron myöhemmin. Samalla siskoni palasi Unkarista, joten tuo linkki tuolla yhdistää nyt täyteen päiväkirjaan sieltä. Itse kerron seminaarista kohta, tai vaikka itse asiassa voisin iskeä täyden raportin tänne, eihän tätä kukaan lue, eikä se mikään salaisuus ole. Olen sitä kuitenkin jo jonkin aikaa kirjoitellut.
Samalla haluan avautua Tampereen paikallisliikenteen tilasta, kaupungin edesottamuksista, valtion toiminnasta niin koulutuspolitiikassa kuin liikennejärjestelyissä ja luontoasioissa. Mutta se jääköön huomiseksi, ellen tänään innostu. Vaikea vain innostua tällä hetkellä yhtään mistään, olen nimittäin aika stressin uuvuttama. Yleensä olen rauhallinen, mutta tänään pelkät ongelmat Bloggerin kanssa saivat minut iskemään näppäimistöllä näyttöruutua. Samalla olen valittanut koko päivän, mainoksista, tv-ohjelmista, kulutushysteriasta, julkisesta liikenteestä, neoliberalistisesta markkinataloudesta, kirkon ja valtion suhteesta, armeijasta, mistä vain.
Tosiasia on, että kalenterini on tällä hetkellä erittäin täynnä, sillä olen joutunut sullomaan monia asioita ennen armeijaan lähtöä, joka onkin sitten 8.6 tänä kesänä. Että palveluksestani kirjoitan sitten viikonloppulomilla, toivottavasti se kiinnostaa ketään, heh. Niin aivan, rahat loppu, ja tekemistä joka päivälle, vihaan työtäni. Olen alkanut tässä toivoa että sitä joskus löytäisi työn jossa saa ajatella edes vähän. Eräs tuttu tässä mainitsi aiemmin, että sellainen työ jossa ei tarvitse ajatella on paras mahdollinen ja helppo. No itse keräilin roskia ja leikkasin ruohoa 2 viikkoa tuossa, ja kyllä sen jälkeen teki mieli repiä jalat irti ettei enää tarvitsisi, mutta ymmärtäähän sen, ettei opiskelija saa oikeaa työtä, vain sellaista mitä kuka tahansa pystyy tekemään. Ja kuitenkin, minua odottaa 6kk pesti tekemässä työtä jolla on tarkoitus vaan ei merkitystä, eli sitten täytyykin sulkea kaikki ajatustoiminta pitkäksi aikaa, ja pelkään että minusta tulee aivokuollut kun istun rautatanko kädessä paskat housussa keskellä metsää ja tuijotan oravia.
Sitten vielä pääsykokeet viikon kulutta. Ah ja voih. toivotaan että menee hyvin, pääsisi sitten pois tästä helvetin loukosta jota jotkut sanovat kämpäksi, ei se ainakaan koti ole. ei saatana, haiseva kämppä, lapsia kämppiksinä joista yksi juuri ripusti natsilipun olohuoneen seinälle. Onneksi se on nyt kadonnut, hetken ei kehdannut edes kavereita kutsua sisälle. Mutta ei siinä. Kun armeija loppuu , ei kädessä ole mitään, ja vuokra puskee päälle. Eli täytyy säästää kaikki päivärahat, ja löytää töitä heti kun armeija loppuu, tai muuten ollaan kusessa.
No onhan tässä vielä ihmissuhde asioita päällä, mutta ei varmaankaan ole oikein toiselle osapuolelle täällä niitä selvitellä, että yritän nyt oman pääni selvittää. Mutta huvittava juttu, yleensä on helppoa etc, mutta yhtäkkiä olen raivon partaalla päivästä toiseen. Ja stressin mukana tulee vielä outoja kramppikohtauksia kun olen nukkumassa. Heräilen sen 2-3 kertaa yössä siihen etä jokin ruumiinosa kramppaa pirun kovaa. Yksi yö tuossa koko kroppa kramppasi, ja sattui niin paljon että piti hypätä alas sängyltä. Rikoin siinä varpaani ja onnuin 4 päivää. Sitten viilsin päivällä sormeni auki sipulia kuoriessa, ja en ole voinut soittaa 2 viikkoon kitaraa. Nyt tuli kuitenkin tomieksianto tutulta Bulgariasta, eli soitan kitararaidat hänen levylleen. Siinä onkin sitten kuuntelemista, kunhan se on valmis. Mutta äin äkkiseltään. Jos jotain jäi, ehkä niin on parempi, jatkoa seuraa, uskokaa pois!
