10.24.2007

 

SLL seminaari Tampereella

Tässä tiistaina, eli eilen, 22. päivä, päivä ennen YK:n päivää järjestettiin Tampereella Sammon keskuslukiossa Suomen lukiolaisten liiton seminaari lukiolaisille. Ilmeisesti tarkoitus oli esitellä lukiolaisille järjestötoimintaa, ja ohjelmassa olikin aluksi Eurooppanuorten ja Amnestyn ym. esittäytyminen. Itse olin paikalla ja liityin Eurooppanuoriin hetken mielijohteessa (jos pitkää harkintaa voi siksi kutsua).

Mainitsen tapahtuman siksi, että klo 10:20 oli tarkoitus alkaa poliittisten nuorisojärjestöjen välinen paneeli joka oli avoin kaikille. Tähän oli pyydetty osallisiksi Keskustanuoria, Kokoomusnuoria, Demarinuoria, Vihreitä nuoria, Vasemmistönuoria sekä KD:n nuorisoa. Loppujen lopuksi paikalla oli kuitenkin vain kokoomus, demarit, vasemmisto ja vihreät. Itse olin lupautunut edustamaan Demarinuoria tässä, mikäpä ettei. Itse asiassa käsky kävi, että panelistin tuli olla alle 22-vuotias, joten valinnanvaraa ei juuri ollut. No aikaisesta ajankohdasta huolimatta minähän lähdin paikalle riemusta kiljuen.

Kysyttiin muutama lukioikäisiä koskeva kysymys johon kaikki saivat vastata. Jos tässä referoin pikaisesti omat vastaukseni yleisiin kysymyksiin, eliitsehän pyrin tuomaan esille poliittisen toiminnan hyviä puolia enkä pelkästi omia näkemyksiäni. Esim. kysymyksessä lukiolaisten alhaisista palkoista ja puuttuvasta työvoiman edustuksesta saimme sen irti, että kuten moni jo tietääkin, usealla ammattikoululaisella on jo opiskellessaan liitto takanaan, ja siksi saa enemmän kuin minimipalkkaa. Samahan ei päde lukiolaisiin jotka haluavat käydä töissä opiskelun ohella. Moni raataa 7e tuntipalkalla iltoja, ja samalla maksaa kahden päivän palkan yhdestä koulukirjasta, varsinkin 17 vuoden iässä jolloin lapsilisät viedään mutta tukia ei makseta. Tietysti on muistettava, että vaikka työjärjestötoiminta on poliittista toimintaa, sen on lähdettävä lukiolaisista itsestään, jota sitten me voimme vain tukea, mutta toki mielipiteinemme tuemme heidän toiveitaan. Toisaalta sitten tämä 17 ikävuoden dilemma: lain mukaan 17v on vanhempiensa vastuulla ja siten heidän elatusvelvollisuutensa. Tässä on aukko nuorempiin nähden. sekä 16, 15 että 14 vuotiaat ovat myös samassa sijassa. Niin miksi 17 vuoden rajapyykki olisi eriarvoinen. Tähän on haettava muutosta sillä se on täysin absurdi.

Vallassa oleva hallitus on nostanut opintotukia, tai muutos tapahtuu vuoden vaihteessa. Kyseessä on muutos alle 17 vuotiaiden opintotukiin, heidän, jotka asuvat kotonaan, ja saavat tuen suhteessa vanhempien tuloihin. Eli käytännössä vanhempien tulorajat laskevat. Moni haluaisi nostaa opintotukia. Minun oli ikäväkseni muistutettava, että huomattava nosto on aina pois jostain, ja sitoessamme opintotuen indeksiin ajautuisimme päätöksiin joita tällä hetkellä herätellään, eli maksullisiin kouluihin, yliopistojen sulkemisiin, lukukausimaksuihin ulkomaalaisille. Nämä ovat mielestäni vääriä askelia jos haluamme pitää kiinni koulutuksemme tasosta. Tärkeintä olisi pitää koulukirjojen hinnat kurissa, ja tarjota tasapuolinen koulutus kaikille. Ja jos, kuten nykyään olemme nähneet, esim. Jyväskylässä, yksiöistä on pulaa, nuoriso pukeutuu muotiin ja kiertää lomilla kesäisin, niin onko silloin kyse opintotuen riittämättömyydestä. Mielestäni on kyse trendistä joka on ollut voimassa 50-luvusta lähtien. Tosiaan, katsoin, että mitä voisimme tehdä, niin laske tulorajaa, eli 550e kuukaudessa, jonka saa tienata työtä tekemällä enne kuin menettää opintotukensa. Määrähän on tarkka, maksimituki + tulot nousevat lähes samalle tasolle kuin toimeentulotuen perusosa. Eli työnteosta opiskelunohella rankaistaan, kun tuolet eivät voi nousta yli toimeentulotuen jota nostavat he jotka eivät saa töitä tahi tukia. Tämä on ikävä tosiasia, josta täytyi mielestäni muistuttaa lukiolaisia, ja mielestäni ainakin aktuaalisempi ratkaisu opintotuen riittämättömyyteen.

Oli myös kysymys pienten lukioiden katoamisesta sekä siitä kuinka oppilaat pakotetaan muuttamaan isompiin keskuksiin opiskelemaan. Että mikä on mielestämme sopiva matka jonka voi velvoittaa kulkemaan kouluun. No itse pyrin tekemään selvälksi, että tärkeintä on, että jokaisella on yhteys opinahjoon, eikä kenenkään tarvitsi maantieteellisen sijaintinsa takia jäädä paitsi tasa-arvolain takaamasta koulutuksesta. Tätä on nykyisin pyritty toteuttamaan muun muassa noin 20 000 asukkaan kuntaliitoksin ja palvelujen keskittämisin. Om koulumatkani ei ikinä yläasteen ja lukion aikana ollut alle 7 kilometriä, ja aikoinani kuljin paljon pyörällä. Pyöräreitti ei voi olla velvoite, eli jokaiselle 20 km säteellä tulisi mielestäni tajota kuljetus kouluun. Lisäksi makta maantieteellisesti on huono määre, parempi olisi puhua ajasta. On kohtuutonta olettaa että opiskelija heräisi 4:30 päästäkseen yhdeksäksi kouluun.

Pitäisikö sitten 16-vuotiaan olla oikeutettu äänestää kunnallisvaaleissa. Kunnallisvaalithan ovat juuri nyt varsin akuutit, ja tutkimusten mukaan 16-vuotiaat ovat verrattain kiinnostuneita politiikasta. Tähän en osaa vastata vieläkään. Kyseessä on vähän monimutkaisempi kysymys kuin miltä se kuulostaa. Toisaalta kahden ikävuoden lisääminen listaan saattaisi tuoda lisää ihmisiä jotka eivät vaivaudu äänestämään, ja prosentti putoaisi. Samalla on kyse lainsäädännöstä ja siitä, onko oikein, että 16-vupotias joka äänestää, ei voi itse asettua ehdolle. Ja toisaalta, jos voisi, olisiko hän tarpeeksi kypsä. Kyse onkin siitä, onko ero 16 ja 18 ikävuoden välillä oikeasti niin suuri kuin sen sanotaan olevan. Kyseisellä asetuksella on huomattu olevan positiivinen vaikutus joissain Euroopan maissa. Mutta samalla toisimme kohteeksi ihmisiä, jotka ovat lähestulkoon saavuttamattomissa. Tarkoitan tällä kouluja poliittisesti sitoutumattomina alueina, tämä kohderyhmä jäisi siis lähes huomioimatta kuten se jää nytkin. Siksi painotin poliittisen esiintymisen tärkeyttä SLL:n toiminnassa.

Mutta nyt minun on mentävä. Ehkä ehdin korjailla tämän myöhemmin :D

10.15.2007

 

Pikku kirjailijoille jotain!

Eli viime aikoina olen ollut hiljaa ihan omaa tylsyyttäni, sitten isäni patistamana jouduin ajattelemaan blogin pitoa uudestaan. No nyt on viime aikoina, eli noin 3 viikkoa ollut paljon muuta mielessä kuin politiikka ja sen semmoinen. Itse asiassa jätin kunnallisvaaliehdokkuuden sikseen syystä että siirryn sivariin jouluna, ja nyt olen sitoutunut yliopiston edarivaaleihin ehdolle, mutta toivottavasti en pääse läpi!

Anyway, kiirettä ei pidä, mutta ei pitäisikään. Kai. Tuota noin, niin, piti mainita seuraavasta, eli tässä suora siteeraus demarinuorten sivuilta:

"Muistoja paremmasta maailmasta - Demarinuorten suuri kirjoituskilpailu

Mikä kosketti eilen, nuoruudessa, lapsuudessa? Mikä tuntui väärältä - ja miksi? Miten mennyt maailma oli parempi kaikille, oikeudenmukaisempi ja kokonaisempi? Vai oliko se? Mitä sinä olisit valmis tekemään valoisamman huomisen eteen?
Vastaa näihin kysymyksiin ja osallistu Demarinuorten suureen kirjoituskilpailuun. Parhaat tekstit julkaistaan. Voittajalle on lisäksi luvassa 1000 euron palkkio.

Voittajan valitsee kansanedustaja, runoilija Tommy Tabermann.

Säännöt:

Kilpailuaika on 1.10.-30.11.2007

Voit lähettää esseen, runoja tai novellin. Maksimipituus on viisi liuskaa. Kirjoit koneella tai käytä tekstinkäsittelyohjelmaa, sillä käsin kirjoitettuja tekstejä ei hyväksytä. Varaudu lisäksi toimittamaan kirjoituksesi sähköisesti julkaisua varten.

Ethän käytä nimimerkkiä, sillä kilpailuun osallistutaan omalla nimellä. Demarinuorten liittohallituksen jäsenillä tai Demarinuorten työntekijöillä ei ole osallistumisoikeutta. Kirjoituskilpailun yläikäraja on 29 vuotta.

Lähetä tekstisi 30.11.2007 mennessä osoitteeseen: Sosialidemokraattiset Nuoret ry, Saariniemenkatu 6, 00530 Helsinki. Kuoreen merkintä "kirjoituskilpailu".

Lisätietoja tuomariston sihteeriltä Juhana Harjulta, juhana.harju(at)utu.fi."!"

Kuulostaa lupaavalta! Ja kaikki vain kirjoittamaan, ehkä itsekin innostun :D

This page is powered by Blogger. Isn't yours?