Tuomaan blogi

Laitoin juuri 145 euroa menemään. Genesiksen keikkaa varten seuraavana kesänä. Kaksi lippua. Vielä kun saisi jonkun innostumaan mukaan niin ei tarvitsisi yksin mennä ja myydä toista lippua pois. Olen tässä hyvin turhautuneella päällä. Siksi, että en osaa ohjelmoinnin palutustöitä, ja en jaksa yrittää uudestaan kun tekee mieli lyödä näppäimistö palasiksi ja ottaa hyvä kirja hyllystä ja lukea. Vaan enpä niin teekkään koska olen jo pakannut kirjani paketteihin, muutanhan jo ensi viikolla.

Päätin kuitenkin lyödä nyrkilläni näppäimistöäni hyvin lujaa. Seurannut olotila oli äärimmäisen pettynyt, isku tulosti ruudulle vain yhden kirjaimen... n. ARGH kyllä pistää vihaksi koko kirjain. Kiroilenko? Kiroilen, saatana. Saatanan N. Nono, rauhoitutaanpas. Kai minusta on sitten tultava humanisti. Eikö sen jo huomaa, kun ei osaa tehtäviä niin katse hakeutuu siihen kiinnostavaan kirjaan jonka nimi on Politiikan Perusteet. Ohjelmointi on kyllä kvaa, mutta ei taida rahkeet riittää, kun ei jaksa ajatella pidemmälle, mielummin käytän intuitiotani. Ja jos tehtävä on oikeasti pidempi kuin tunnin mittainen ja lopputulos on se, että sinulla on edessäsi surkea naurettava ohjelman irvikuva joku osaa kysyä sinulta mikä kirjain tulee aakkosissa M:n jälkeen, niin ei se kauhean mieltäkohottavaa oli, saati palkitsevaakaan.

Pudotin tänään televisioni lattialle. Pelkäsin jo että se on rikki. Onneksi se on vanha, ennenvanhaan tehtiin asiat kunnolla. Nykyään menee ovenkahvat seinistä läpi ja talot ovat remontissa vuoden kuluttua. Kyllä on kanssa, sanonko mitä.

Kävinpä tänään vielä ostamassa Tasavallan Presidentin uuden Levyn. On hyvä. Ostin samalla lipun kyseisen yhtyeen keikalle. Rahaa ei paljoa ole enää tilillä, mutta tarvitseeko sitäkään. Nyt kun saisi vain sitä kaljaa. Tekisi mieli tyhjentää pää tuosta ohjelmoinnista, ja kunnolla, on niin turhautunut olotila juuri nyt.

Aloitin vielä maanantaina kirjan kirjoittamisen. Olen nyt kirjoittanut vähintään sivun joka ilta, tai useimmin kaksi, tavoitteena saada se tehtyä oikeasti eikä jättää kesken.

Ja eikö tuo televisio tuossa vieressä pyöritä jotain saatanan ohjelmaa jossa ollaan diskossa ja valot vilkkuu ja vilkkuu ja häiritsee kaikkia. Nyt joku sai vielä kohtauksen, ottaa päähän niin perhaasti. Mikä tällainen surullisen huono ohjelmakin on?

Siinä sitä.

Lauantai 18.11 iltasella oli Estonia-teatterin esitys, Pjotr Tshaikovskin Joutsenlampi-baletti tampereella, Tampere-talon isossa salissa, ja olin sitä katsomassa. Esitys sinänsä oli loistava, kaunista tansiia, ja musiikkikin oli päätähuimaavaa. Itsehän olen tunnustautunut korkeakulttuurin ystävä ja harrastaja, ja kun musiikista, nimenomaan klassisesta puhutaan, suosin romantiikkaa, säveltäjiä kuten Rahmaninov ja Tshaikovski. Brahms on myös lähellä sydäntäni.

Tällä kertaa baletista oli poistettu muutama osio, esim. joutsenneidon kuolema lopussa ja muitakin. Ei se silti tuottanut pettymystä. Ainut asia mikä minua ärsytti, olikin se josta aioin nyt kertoa. Eli suomalaisten yleinen takapajuisuus, ymmärtämättömyys ja sivistymättömyys. Olen nimittäin ollut monessa tapahtumassa jossa tämä toistuu, Joutsenlampi, Cats-musikaali, Erinäisiä konsertteja, Puheita yms. Nämä ihmisparat eivät tiedä kuinka käyttäytyä.

Ei, luulit väärin, en tarkoita että suomalaiset olisivat sikailevia häiritsijöitä, päinvastoin: Cats-musikaalin ensimmäinen puoliaika oli sekava ja katkonainen, samoin baletinkin. Syy: katsojat jotka tiedä että konserteissa voi olla taukoja. Joka kerta, kun musikaalissa loppui laulu, koko katsomo repesi taputtamaan, ja tansiijoiden/laulajien oli vaikea kuulla musiikkia. Joku kerta kun yksi teema loppui ja vaihdettiin toiseen, yleisö repesi taputuksiin ja kapellimestarilla oli kova työ pysyä mukana. Toisinaan taas tuli tauko ja jo ihmeteltiin onko taputuksia tulossa, mutta yleisö epäröi.

Cats-musikaalin esittäjät ottivat opikseen, toinen puoliaika olikin huomattavasti helpompi. Jokaisen laulun jälkeen tansiijat kumarsivat yleisölle ja ottivat kaiken irti näistä pikku otuksista jotka halusivat vain näyttää kiitollisilta. Sama tapahtui myös baletissa. Esitys venyi pidemmäksi kuin kuului, mutta meillä oli kivaa, saimmehan osoittaa kunnioitusta.

Audience participation, ottaa yleisö mukaan. Tässä se taärkein aspekti mikä ulkomaalaisen esiintyjän tulisi ottaa huomioon Suomeen tullessaan. Tämä takapajuinen porukka tykkää hakata käsiään yhteen. Ikävä kyllä minunlaisiani hedonisteja sellainen häiritseminen käy ajan myötä ärsyttämään. Oikein hermostuin ja laskin silmäni kämmeniin kun puoli salia taputti orkesterin päälle ja toinen puoli katseli toisiaan, että kuka taputtaa... Ja siinä vaiheessa kun esiintyjät todellakin ottivat yleisön mukaan, se oli jo surkuhupaisaa. Niinpä taputin itsekin. Jos niinkin kauan harjoitelleet ammattilaiset ansaitsevat tulla häirityksi, häirittäköön heitä kunnolla. Välillä ehdinkin toivoa että joku olisi noussut seisomaan kesken taputuksen. Niin ei käynyt. Paitsi baletin loppuessa, 2 ihmistä nousivat seisomaan.

Kädetkin siinä puutuivat. Jossain välissä vieressäni istunutkin lopetti taputtamisen, sanoi jotain vaimolleen, odotti vähän ja jatkoi taas taputtamista.

Uskon, että ihmiset tuntevat velvollisuutta osoittaa kunnioitusta näitä esiintyjiä kohtaan. Olen kuullut monta musiikkikappaletta, jotka hiljenevät lähes äänettömiksi, tai joissa on tarkoituksellisia taukoja, muissakin tyylilajeissa kuin klassisessa. Olen myös nähnyt ja kuullut musiikin menevän hukkaan kun jotkut epävarmat idiootit taputtavat mieluummin peittäen musiikin, kuin että nöyryyttäisivät itseään olemalla ignorantteja. Mitä tämä tarkoitaa suomeksi? Että mieluummin nolaa itsensä esittämällä kunnioitusta ja pilaamalla esityksen, kuin että näyttäisi siltä ettei pidä musiikista.

So here's a tip for you, foreign performers, artists, all of you. Should you ever come to Finland to perform, be prepared that in most occasions, someone will try to meddle with your performance. But note that this is because they value the effort you've taken, and they appreciate you. So don't be hasty in making conclusions, and try to live with us, it's not like there's anything you could do. but be prepared, that's all I have to say.

Noniin

Täytyy sanoa, että ei kaduta yhtään että ajoin 200 kilometriä paikalle. Saavuimme Jyväskylän Fever-klubille varttia vaille yhdeksän, jolloin ovet avattiin ja edessä oli pitkä jono, oli ollut jo kahdeksasta asti, eli ihmiset olivat hyvin liikkeellä.

Paikka sinänsä ei ollut kauhean hyvä, DJ soitti kauheaa musiikkia, mutta onneksi parempaa oli luvassa. Keikka alkoi n.23.30 joten siirryimme ajoissa eturiviin ja odotimme siinä. Tiksut aloittivat vanhemmalla tuotannolla, eli Lopeta, ja Petra mursi jään heti ensimmäisessä lauseessa kun aloitti väärillä sanoilla. Kyllä tyttöjä sitten nauratti.

Keikka oli paras mitä olen itse nähnyt. Tytötkin näyttivät siltä. Katselin alussa, että he hymyilivät kaiken aikaa erittäin paljon ja katselivat yleisöä. Poikkeuksellisesti he sanoivat vielä jokaisen biisin alkuun välispiikkejä, jokainen paitsi Tuuli ja Nea puhuivat mikrofoneihin.

Petrakin tuli siinä maininneeksi, että olisipa kaukissa paikoissa näin kiva yleisö. Ja sitä se tuolla olikin. Joka kappaleessa Petra ojensi mikrofonin yleisöön ja laulu raikui kuin viimeistä päivää. Kun hän nosti kätensä koko klubi nosti kätensä. Hauskin mielestäni oli, kun Petra tanssiessaan vahingossa pudotti mikin piuhan lattialle Täniksen aikana, niin sitä tuskin huomasi kun yleisö hoiti laulamisen koko kertosäkeen aikana. Petukin tämän huomasi kun ojensi kätensä yleisölle ja naureskeli.

Kokonaisuudessaan keikka kesti sen tunnin + encoret joita olin kaksi. Viimeisenä Petra kysyikin, että jaksattekse te vielä heilua ja tuntis silti että klubin lattia olisi irronnut kun koko sali hyppi kädet ilmassa. Mikä oli yllättävää, niin tytöt soittivat huomattavan paljon "vanhempaa" materiaalia, eli ME levyltä jäi useita kappaleita täysin unholaan. Toki perushitit tulivat. Näin ainakin minun mielestäni.

Kyllä jäi niin hyvät fiilikset, vaikka tytöt karkasivatkin äkkiä Joensuuhun ja itse lähdin ajamaan Jämsää kohti, varastin ensin kuitenkin julisteen muistoksi klubin ovelta.

Jyväskylän Feveristä vielä sen verran, että siinä on paikka johon en ikinä menisi ilman kunnon esiintyjää. Plussina näin klubihinnat olut 2e jne, loistava eläytyminen keikkaan, ja valtava määrä yksinäisiä, nättejä tyttöjä, jos minulla ei olisi ollut seuralaista, niin...
Ja miinuksina voin sanoa kauhean DJ:n, erikoisiltoina hinnat kauheat, olut 4,80e, ja sen, että joku mies lääppi persettäni loppukeikan ajan, tunki jopa kätensä takataskuuni. Ei sille että olisin homofoobikko, mutta ei se mukavaa ollut.

Huhhuh. Kiitos TikTakin tytöille mahtavasta, loistavasta keikasta. Toivottavasti saadaan samanlainen Tampereelle.

enhän ole käyttänyt samaa otsikkoa ennen? En ainakaan muista jos olen. Noh niin. Keskiviikko, monta tuntia Tiksuja takana.

Itse asiassa sain oikein potkun persauksille, tai en tiedä mitä, mutta olen ollut varsin aktiivinen koulussa tällä viikolla. Olen jopa kopioinut harjoitustehtäviä ja käynyt harjoituksissa keräämässä läsnäolopisteitä. Sen lisäksi tein sunnuntaina valmiiksi ohjelmointikurssin palautustyön, yksinkertaista c++:aa, mutta jotenkin jäädyin sen kanssa ja kestikin sitten parikin tuntia.

Tässä kun odottelen muuttoa pois kotoa olen havainnut, että minulla on aina vain vähemmän aikaa. Olen nimittäin sopinut jotain menoa viikon jokaiselle päivälle koulun jälkeen. Esim. Maanantaina... hmmm, öh... en muista enää, mutta tiistaina olin pappani kanssa venettä laittamassa aj sitten mummolassa kylässä. Tänään, keskiviikkona meillä piti olla harjoitukset bändin kanssa, mutta ne peruuntuivat aamulla, mutta huomenna pidämme ne kuitenkin suunnitelmien mukaan. Sitten taas perjantaina pappaa auttamaan, lauantaina mitä vaan, ja sunnuntaina onkin isänpäivä. Hmm, jokupäivä ensi viikolla pitäis käydä katsomassa kaverin USB asetukset kuntoon. noh, elämiseen on aina aikaa.

Olen tässä ajatellut. Näemmä katsoinkin väärin, eli TikTakin Jyväskylän keikka onkin 16. päivä eli torstaina. olen silti menossa, en vain tiedä miten. Kukaan ei oikein tunnu halukkaalta lähtemään. Ajattelin, että soitan kohta vanhalle tutulleni joka ehkä asuu vielä Jyväskylässä. Jos ei onnistu, niin ehkä veljeni tuttu lähtee mukaan. Olisi ikävä lähteä yksin, ja jäisi varmaan silloin väliin koko tapahtuma.

Heh, kuinka ollakkaan tätä kirjoittaessa soi TikTakin Lähdetään Tänään. noh, ei nyt ehkä ihan vielä. Niin, ja olenpa löytänyt tässä viikon aikana uuttakin musiikkia. Esim. yhtyeet The Magic Numbers ja Emiliana Torrini kuuluvat tähän kavalkaadiin. Eihän sitä aina jaksa Tiksuja tai jazzia kuunnella. Suosittelen molempia, Torrini on vähän melankolisempaa, kun taas TMN on retropop/rock tyylin musiikkia, varsin pirtsakkaa ja hyvää.

Nyt onkin vähän tyhjä olo. Olen jo kuukauden päivät kuunnellut TikTakin koko tuotannon läpi... päivittäin. Ja tänään oli viimeinen päivä. Eli periaatteessa... En kyllä nyt ihan ensihätään keksi, mitä tekisin vapaa-aikanani. Tähän mennessä kuuntelu on vienyt rapeat 6 tuntia päivästäni.

Itse asiassa pyytelin tuossa aiemmin anteeksi sitä että olin jättänyt muutaman päivän kuuntelut väliin, eli tulin tässä siihen tulokseen, että korvatakseni tällaisen vastuuttoman käytöksen on minun kuunneltava kuin ennenkin vielä ainakin viikon ajan. Olen aika varma päätöksestäni kun mietin mitä kaikkea tämä on minulle antanut.

Viimeisen 31 päivän aikana olen väsynyt, stressaantunut, seonnut, hajoillut epämääräisesti, jäänyt kiinni bussisa laulamisesta, tullut riippuvaiseksi, rakastunut, itkenyt, järkyttynyt, saanut uusia tuttavia, rikkonut kuulokkeet, tehnyt vuokrasopimuksen, kuluttanut rahaa, pettynyt, masentunut ynnä muuta. Kaikki tämä projektini puolesta, eli en voi sanoa, että kaikki olisi ollut turhaa, ei todellakaan.

Vielä viikon jatkan. Sitten voin ehkä katsoa miten kykenen jakamaan ajankäyttöni. voi olla että kouluasiat luonnistuvat. Voi olla että keskityn omaan musiikkiini, voi ollaettä löydän naisystävän (joo, toivoa saa), eihän sitä koskaan tiedä. Mutta sen lupaan, että kun kerran jo blogin aloitin ja yksi ihminen sille on jo nauranut, niin tuskin sitä lopetankaan.

Mutta tulevaisuutta ei kukaan näe, nyt palaan takaisin kokemaan Tiksuja. Morjens.

Eli Tiktakin Jyväskylän keikkaa odotellessa olen nauttinut ajastani kotona. Voin katsoa ikkunasta kun lumi sataa maahan ja tuuli heiluttaa ikkunoita. Kyllä luonto on kaunis. Samalla olen tainnut käydä ennätysmäärän koulussa tällä viikolla vaikka tänään onkin torstai vasta ja jätin koko päivän väliin. Itse asiassa olen yrittänyt viettää koko päivän huoneessani, mutta näin neljän aikaan on alkanut jo nälkä hiipimään mieleen,ja kova vessahätä. Noh, ei tästä enempää.

Tosiaan, polkupyöräni meni tässä rikki. Takarengas putosi, eli akselin pultii oli rikki, jengat kuluneet. Tiistaiyönä oli jälleen lumimyrsky, ja aamulla talomme ovea ei saanut sisältä auki. Olin jo lähdössä pyörällä, mutta huomasin että se tosiaan on rikki. Sain siis isältäni auton lainaan, ja ajoin sen 3 km matkan yliopistolle. Matkan aikana näi 4 autoa ojassa, paluumatkalla 2 uutta. Hiukan oli liukasta, ja tein virheen kun jätin autoni ulos parkkiin. Sain 15 minuutin taistelun jälkeen sen lopulta irti.

Illalla kävelin sitten koululle. Päätin oikaista metsän läpi, eksyin vähän ja myöhästyin, en kuitenkaan liikaa onneksi. Meillä oli nimittäin fuksikaste. Kastelin kuitenkin sukkani ja lahkeeni hangessa. Kävelin vielä takaisin kymmenen jälkeen.

Molempina päivinä, tiistaina ja keskiviikkona pidin kiini tavoitteestani onnistuneesti. Vaikka välillä tuntuikin että biisit ovat 3 kertaa pidempiä kuin aiemmin. Toisaalta 3ssa tunnissa sain 29 biisiä kuunneltua, eli jotain häiriöitä oli tapahtunut.

Noh, mutta eipä siinä kai sen erikoisempaa, nyt soi jälleen Minne Vaan. Ja minä varmaan tästä suihkuun ja syömään selviydyn.