1.24.2007

 

Presidentin virka Suomessa

Vastikään haastateltiin Suomen presidenttiä, Tarja Halosta (jos joku ei tiennyt), ja häneltä kysyttiin mitä hän on mieltä presidentin toimikuvasta, ja että pitäisikö presidentin vastuualuetta kaventaa. Tähän vastauksena oli suuri otsikko mm. Aamulehdessä, että presidenttimme ei tahdo kaventaa valtaansa. Kuitenkin kun luki artikkelin läpi, tuli itse kukin huomanneeksi että kuten Halonen oli suoraan sanonut, jos Presidentin valtaa kavennettaisiin enää, ei koko instituutiosta olisi mitään hyötyä.

Vähän myöhemmin, taisi olla lauantaina 20. tätä kuuta, kun lempiministerini Erkki Tuomioja kertoi eroavan kantansa kysymykseen. Eli ulkoministerinä hän oli sitä mieltä, että presidentin valtaa sopisi kaventaa reilusti, varsinkin kun otetaan huomioon ulkomaanmatkat, eli ns edustustehtävät. Presidentille jäisi kuitenkin puolustusvoimien ylipäällikön asema.

Presidentin vastuualueeseenhan kuuluu suomen lain mukaan ulkopolitiikka, eli edustustehtävät, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että presidenttimme käy säännöllisesti kokouksissa ja valtiosuhdetapaamisissa. Toinen alue mikä on presidentin vastuulla on lakien säätäminen. Kun eduskunta saa lakiehdotuksen jolla on tarpeeksi tukijoita takanaan, se äänestää lain täytäntöönpanosta. Tämän jälkeen laki lähetetään eteenpäin presidentin tarkastettavaksi, ja hän lähes poikkeuksetta allekirjoittaa lain, jolloin se tulee takaisin eduskuntaan, ja pannaan käytäntöön. Kolmas listaan on siis puolustusvoimien ylipäällikkö, eli sanotaanko, sodan tullessa presidentti tekee viimeisen päätöksen armeijan liikkeistä, eli osallistuakko sotaan vai ei.

Itse olen asiaa ajatellut, ja vastahan viime vuonna oli presidentinvaalit. Nyt asia on jälleen pöydällä, kun eduskuntavaalit lähenevät, ja on mahdollisuus taas vaikuttaa tähänkin asiaan. Presidentin vaaleissa vihreiden ehdokas Heidi Hautala esitti presidentaalisen instituution poistoa täysin. Tämä olikin ainoita asioita jossa olin hänen kanssaan samaa mieltä. Mielestäni Suomi ei tarvitse presidenttiä, se on vanhanaikainen tapa, jolla ei ole juurikaan minkäänlaista tarkoitusta nyky-yhteiskunnassa.

Perustelen tätä sillä, että kuten moni varmasti tietää, Suomen johto on saanut paljon sisäistä kritiikkiä siitä, että Suomi lähettää kaikkiin kansainvälisiin konferensseihin sekä presidentin että ulkoministerin, kun useasta muusta maasta lähetetään vain yksi edustaja siksi että toista ei tarvita. Tässä on vielä se ongelma, että kumpi lähtee, jos toinen vainon kutsuttu. Tätä ei ole toteutettu minkäänlaisen järjestelmällisyyden kautta, vaan lähtenyt on ollut se kummalle paremmin sopii, näin vähän kärjistettynä.

Toisaalta koko lakikiertosysteemi on hankala ja liiankin byrokraattinen. Jokainen lakialoite joka menee läpi, viedään presidentille, ja kuten sanottua, tämä usein allekirjoittaa aloitteen. Mutta, jos presidentti päättääkin olla allekirjoittamatta jostain syystä, ja eduskunta katsoo tarpeelliseksi, esitys palaa asetettuun valiokuntaan, jossa se muokataan paremmaksi, eli siis muunnellaan esitysasua, eli silkkaa byrokratiaa. Tämän jälkeen esitys annetaan jälleen presidentille, ja jos hän taas kieltäytyy allekirjoittamasta, ehdotus viedään pääministerille, joka kirjoittaa sen alle, ja näin sama tulos saadaan aikaan suuremmalla vaivalla.

Presidentti vaikuttaa myös hallituksen muodostamisessa, eli pian kun saamme uuden, toivottavasti demarihallituksen, hallituspuolueet esittävät presidentille ehdotuksen ministerisalkkujen jaosta, ja presidentti hyväksyy sen, ja muu eduskunta myös hyväksyy sen. Tässäkin toimenpiteessä presidentin hyväksyntä on vain välietappi, ja tärkein hyväksyntä tulee eduskunnalta, joka kyllä useimmiten hyväksii, koska hallituksen hyväksyminen vaatii yksinkertaisen äänienemmistön, ja hallitukseen valitut puolueet muodostavat lähes poikkeuksetta enemmistön.

Toisaalta puolustusvoimien johtaminen voitaisiin siirtää eduskunnalle, tai puolustusministeriöön. Tietysti se olisi hiukan vähemmän dynaamista, muttatoisaalta en näkisi että Suomella olisi koskaan enää tarvetta tehdä talvisodan aikaisia päätöksiä ainakaan puolustusvoimien suhteen.

Ainut on, myönnettäköön, presidentin päätehtävä varmaankin, edustaa maata, eli tehdä PR työtä, suhteellisen ylipalkattua sellaista vieläpä. Eli siis samaa työtä kuin Ruotsin kuningasperhe tekee, eli pitää juhlia, hoitaa suhteita esiintymällä ja puhumalla pehmosia, täyttämällä juorupalstojen sivuja. Mielestäni tämä on täysin tarpeetonta myös.

Kirjoitin tämän tekstin eräänä painajaisten ja hientäyteisenä yönä kello, hmm, 3:51 aamuyöstä. Otsikko antaa linkin tälle foorumille, se on pieni, mutta vaivan arvoinen. Tässä esitän siis oman mielipiteeni asiasta, saa toki olla eri mieltä, mutta en näe miksi tarvitsisi.

1.21.2007

 

Tuomioja - Kokoomus ja temppuilu

Tänä aamuna oli aamulehdessä haastateltu ulkoministeri Erkki Tuomiojaa. Mies puhui asiaa. Lukiessani havaitsin erään asian: yhtä sanaa muuttamalla pitkä teksti kokoomuksen pelleilystä saa täysin erilaisen näkökulman. Seuraavassa siteeraan artikkelia:

Kokoomus ja temppuilu

Verokevennyksillä kansalaisille on jäänyt enemmän rahaa vaikka kaupassa käyntiin. Hienosti sanottuna on luotu lisää kokonaiskysyntää.
Tuomiojan mielestä vaihtoehtoisia mallejakin on. Yksi on julkinen työllistäminen, johon varsinkin kokoomuksessa on suhtauduttu kielteisesti.
- Meillä on ollut päällä sellainen ideologinen linjaus, että julkinen työpaikka on aina huonompi kuin yksityinen. Mieluummin teetetään täsmälleen sama työ ulkoistamalla, siis tosiasiassa julkisin varoin kuin säilyttämällä se julkisella sektorilla, puhumattakaan siitä, että julkisten palvelujen alikapasiteettia korjattaisiin työllistämällä lisää väkeä.

Teksti jää kesken muokkauksen takia. nyt, luetaanpa sama teksti poistaen ensin sanasta 'kokonaiskysyntä' etuliite koko-:

Kokoomus ja temppuilu

Verokevennyksillä kansalaisille on jäänyt enemmän rahaa vaikka kaupassa käyntiin. Hienosti sanottuna on luotu lisää naiskysyntää.
Tuomiojan mielestä vaihtoehtoisia mallejakin on. Yksi on julkinen työllistäminen, johon varsinkin kokoomuksessa on suhtauduttu kielteisesti.
- Meillä on ollut päällä sellainen ideologinen linjaus, että julkinen työpaikka on aina huonompi kuin yksityinen. Mieluummin teetetään täsmälleen sama työ ulkoistamalla, siis tosiasiassa julkisin varoin kuin säilyttämällä se julkisella sektorilla, puhumattakaan siitä, että julkisten palvelujen alikapasiteettia korjattaisiin työllistämällä lisää väkeä.

...Jolloin artikkeli vaikuttaisi viittaavan siihen, että tuomioja kannattaisi ja ajaisi julkista bordellilakia, eli siis valtion omistamia huorataloja. Tämä saisi sutenöörit pois kaduilta.

Eli yksi etuliitteen muutos saa valtion, aliarvostettuna mutta potentiaalisena työnantajana, muuttumaan julkisen sektorin sutenööriksi, joka tarjoaa kotimaisia seksipalveluja miehille. Ymmärrätte varmaan huvittuneisuuteni.

 

21.01.2007

Eli enpä ole vähään aikaan kirjoittanut. Blogger bugittaa urakalla, ja on toisaalta parempaakin tekemistä. Eli joulu meni kipeänä, neljäpäiväinen uusivuosi meni ryypäten. Seuraavana viikonloppuna käytiin kaverin tupareissa Helsingissä. Ostin tuossa jossain vaiheessa pääsykoekirjan Helsingin yliopiston valtiotieteen tiedekunnan maailmanpolitiikan tutkimuksen laitokselle, ja olen sitä tuossa lueskellut samalla kun kärsin TTY:llä ranskantunneilla.

Tällä hetkellä olen varsin väsynyt. Osallistuin viikonloppuna demarinuorten Starttipäiville. Tapahtuma oli loistava, ja inspiroiva. Tapasin uusia, mukavia ihmisiä ja opin paljon uutta myös poliittisista kiemuroista. Olen nyt ollut jäsen kohta 2 vuotta, että en laske itseäni täysin aloittelijaksi, ja Pirkanmaalta olinkin vanhin jäsen paikanpäällä. Tietysti, koska muut eivät katsoneet tarvitsevansa perehdystä.

Tiktak siirtyi jouluna puolen vuoden tauolle, eli niin teen minäkin. Petra jatkaa Kanada -bändin ja Emppu Damen kanssa keikkailua, mutta sehän ei minua koske. On siis aika profiloitua uudelleen. Toivon säilyttäväni sen lukijakunnan mikä  minulla on aiemmin ollutkin, eli noin 10-15 lukijaa.

Tällä hetkellä haluaisin painottaa muutamaa relevanttia asiaa. Eli käykääpä http://www.joonaslepisto.net kaikki  ja liittykää joukkoon joka äänestää parhaan vaihtoehdon eduskuntaan maaliskuussa.

Ja te keski-suomalaiset, on teitäkin siellä, käykää tutustumassa http://www.jennylindborg.fi/ . Laittaisin suoraan linkin josta voisi painaa, mutta syystä jos toisesta Blogger on buginen sanonko mikä ja jättää html tagien kohdalle tyhjän aukon, joten mieluummin vain kirjoitan osoitteet tekstinä.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?